1243187845_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään leivoin varmaan ainakin kuusi tuntia putkeen. Ensin pari täytekakkupohjaa (onnistuivat taas, jee!) ja sitten järjettömän määrän suklaakeksejä, jotka koristelen ylioppilaslakkien näköisiksi. Siitä tulee hirveän iso homma! Nytkin olin tulla hulluksi kun väkersin yksin varmaan kymmenen pellillistä pikkuisia keksejä, ja taikinakin oli ärsyttävän pehmeää vaikka säilytin sitä jääkaapissa. 

Siskoni juhlissa oli niitä perinteisiä lakkeja, jotka on tehty vaaleasta murotaikinasta ja yksi pää on kastettu suklaaseen. En halunnut samoja, vaan päätin tehdäkin kekseistä ruskeita ja kuorrutteesta vaaleaa. Mielestäni tämä versio on enemmän lakin näköinen, ja maistuukin paremmalta. Työläämpiä nämä keksit kyllä ovat! Keksien taikina on siis perinteinen murotaikina, johon on lisätty reilusti kaakaojauhetta. Ohjeen otin Kotiruoka-kirjasta, mutta en laita ohjetta tähän ollenkaan kun en oikein pidä taikinan mausta. Se on liian rasvainen (tämä on ongelmana joissain muissakin Kotiruoan resepteissä). Suklaakeksien päälle laitan sokerikuorrutteen (tomusokeri+sitruunamehu), joka on sopivan valkoista ja ennen kaikkea älyttömän hyvää. Kuten yllä näkyy, tein yhden koristelun kokeeksi. Tosin helmi on väärän värinen. Nyt ei ollut kultaisia, mutta niitä olisi tarkoitus laittaa lopullisiin kekseihin.